perjantai 2. marraskuuta 2012

Sutipuu



Pachira aquatica
eli sutipuu seisoo sohvamme vieressä, tai on jo seisonut viime keväästä.
Onko teillä muilla kokemuksia tästä?
Itse olen kastellut sitä noin kolmen viikon välein. Joskus olen sumutellut lehtiä vedellä.
Toivottavasti tämä aikoo pysyä hengissä talvenkin yli.
On tää kiva pikku puu piristämässä sisälläoloa.




 Ulkonakin jatkuu tämä mun mieltymykseni pallomaisiin muotoihin kasveissa.
Ens keväänä saan ottaa sakset käteen ja muotoilla taas tätä kuusen palleroista.

---

Ja kun ulkona kylmenee, pimenee, eikä siellä oo enää mukava puuhailla, siirrytään sisälle ja
luetaan kaikkea mukavaa,
vaikkapa kukkakirjoja.  


 Näihin kaikkiin on kiva palata uudelleen ja uudelleen.


Saada ideoita ja jalostaa niitä itse lisää.

Oon lainannut kaiken lisäksi kirjastosta läjän puutarhakirjoja, joita oon silmäilly ajatellen ens kesää.
Suunnitelmia siis ehtii toivon mukaan talven aikana tehdä, että tietää sitten keväällä
selvät  selvemmät sävelet.



perjantai 26. lokakuuta 2012

Lomailemassa sammalmaisemissa



Olihan ihana syysloma.
Miehen kanssa kaksin vuokramökissä viikonloppu.


 Johan minun piti päästä tutkimaan mökin ympäristöä heti. 
Sammalta löytyi joka lähtöön.


 Ja oii, mikä ihana syksyinen järvimaisema. 
Mieli lepää tällaisissa maisemissa.


 Ja mökin vieressä oikeestaan pauhasi jonkinmoinen puro. 
Tässä ei ollut kuulemma koskaan ennen syksyllä mennyt näin paljon vettä.


 Sellainen pikku mökki. On se mukava vaihtaa maisemia välillä, niin siitä virkistyy ja piristyy.


 Ahmin silmilläni näitä ihania vihreitä sammaleisia kiviä.


 Ulkohuussikin löytyi ja itse mökissä oli erotteleva kuivakäymälä.


 Se tuo sammal...


Mökki-illat kruunasi saunan jälkeen porealtaassa lilluttelu, jonka lämpötilan pystyi säätämään itselleen sopivaksi. Olihan se hauska kylmässä syysillassa lekotella oikeen lämpimässä altaassa!




 Keskisen kyläkaupallakin pyörähdettiin, kun mökiltä ei ollut kovinkaan pitkä matka sinne.
Minä ihailin Keskisen talon ympärillä olevaa puutarhaa, mutta kuvaa ei tajunnut oikeen ottaa vasta ku oli lähdössä, ja ihan nurjalta puolen. Mutta onhan tuonne istutettu vaikka ja mitä kaikkea!

No, nyt on lomat lusittu, ja arkeen taas.
On muutes ollut herkku nukkua aamulla pikkasen pidempään,
kun ei oo tarvinut olla herättelemässä koululaisia. Mutta nuorimmainen pitää kyllä huolen, 
että herätään silti.

Lumi on jo maassa täälläkin, kuin näyttää olevan monessa blogissa kans.


tiistai 16. lokakuuta 2012

Kimppuja kesältä, sekä kesäinen ylläri kukkapenkistä



Kesän puuhissa on jäänyt julkaisematta kimppukuvia, ja kyllä aika paljon on jäänyt myös ottamatta niistä kuvia. 
Mutta korjataan tässä kimppukuvien puuttuminen.

 Kimpussa vaaleanpunainen neilikka, aniliini germini, valkoinen minigladiolus, poimulehden kukkaa.


 Tässä juhannuskimppu, jossa pioni Coral Charm, sini-ikiviuhko, harsoa, vihreinä mm.parsaa.
Tästä tuli aikas kiva. Hieno tuo pioni. Tuollaista vois saada kyllä omallekin pihalle. Katsoin, että
 Anun puutarhassa on tätä pionia. Käykääs kurkkaan.


 Voi kiva ku sai ruiskaunokkeja tilata kimppuihin. Tässä siis lisäksi aniliini germini ja vaaleanpunainen neilikka.



 Yksi asetelma alkukesältä. Vihreä anastasia krysanteemi, aniliinia inkaliljaa, poimulehden kukkaa, vihreää nappikrysanteemia, vihreinä erilaisia lehtiä ja mm. mustikan varpuja.

--- 

 Tällaista en kyllä ole istuttanut vuorenkilpipenkkiini. Ensin en tiennyt mikä tämä on, ja olin jo vähän häjissäni, että mikä kello tää on. Ettei vaan se kello mikä äityy oikein rikkaruohoksi asti. Googletin ja totesin, että peurankelloa. Varmaan tullut vuorenkilpien mukana, kun hain sitä mummoni kukkapenkistä.
Mutta tämähän on niin nättiä jotta että. Se saa kyllä olla kukkapenkissäni, ja en pistäisi pahakseni, vaikka se leviäisikin.


Ja ilo oli kaksinkertainen, kun sieltä nousi valkoistakin.
Kaunis.


perjantai 12. lokakuuta 2012

Sipulikukkaystävät, kertokaa...



Ostin alkusyksystä Tokmannilta tällaisen rasian, joka houkutteli värimaailmallaan mua.


Paketin aukastuani, aloin miettimään, et hei, noi anemonet pitää laittaa keväällä ulos multaan. Ja ennestään mulle tuntematon käenkaali Oxalis deppei Iron Cross(muistaaksein. Oon hukannu tuon paketin kannen, ku muka revin sen talteen) täytyy varmaan kans. MUTTA..

.. ku ne on alkanut jo pukkaan tuota kasvua, ja juuren alkuakin näkyy tuossa mukulassa. Mitä mä näille nyt teen? Säilytänkö vaan kylmässä ja pistän silti keväällä multiin. Vai joko nuo on menetetty.


 Krookukset ja narsissit Ice Follies meni jo multaan.



 Lummetulppaani "Heart's Delight' on mullan alla kans.


 Darwintulppaani "Pink Impression" odottaa pääsyä...


 "Erlicheer" narsissien sekaan ja maahan.


 Syötävän ihanat "Angelique" tulppaanit odottelevat maassa kevättä, ja toivottavasti runsasta kukintaa.

Ja myöskin muita sipuleita meni maahan, katsotaan mitä niistä tulee ja kuvaillaan ja tehdään juttua niistä sitten keväällä.
Pitääkin käydä kurkkimassa teidän muiden keväisiä postauksia kukkasipulijutuista ja niistä ihanista kuvista. 


 Myöskin värililja "Lollypop" ja 


 kerrattu värililja "Spring pink" ovat maassa. 
Ois kiva näistäkin käydä kurkkimassa livekuvia teidän omilla pihoilla, jos jollakin näitä on.
Odotan kyllä kevättä ja kesää innolla. Mulla ei oo yhtään kukkasipulia ollu aikaisemmin, 
eikä yhtiäkään liljoja. 



Vielä kuva olkkarin lipaston päällä komeilevista peikonpähkinän oksista. 
Voi ku ne onki komeita.


maanantai 1. lokakuuta 2012

Hääkoristeluja, valkeaa-vihreää


Toisen hääparin kukatkin sain sitoa syyskuun lopulla.
Kirkkoon tuli  kirkkotelineisiin kukat. Tässä näkyy myös morsiamen kimppua ja sulhasen viehettä ripaus. Vieheestä ottamani kuva ei kyllä onnistunut, joten siitäpä ei kovin tarkkaa kuvaa olekaan.
Häät ovat kyllä niin ihania juhlia, että niihin ei kyllästy!


Morsiamen kimpussa orkideaa, inkaliljaa, vihreää hypericumia, bubleurumia.


 Kirkkotelineet tuli kirkosta juhlapaikalle hääparin pöydän molemmille puolille. Näissä oli eustomaa, vihreää neilikkaa, luutahirssiä, bubleurumia.

Noutopöydän kukasta pikku siivu niin, ettei juhlavieraita näy.=)
Eustoma, vihreä neilikka, vihreä hypericum, bubleurum. Valkoista sisalia maljan alaosassa vähän sientä häivyttämässä.

Juhlapöydissä oli eustomaa pienissä maljakoissa. Eustoma on kyllä kaunis valkoinen kukka!

Tälle kesää-syksyä on kyllä saanut koristella häitä. Saa nähdä milloin on seuraavat, ei ainakaan ole tiedossa.


perjantai 28. syyskuuta 2012

Syyskuun vaaleat häät

Syyskuun alussa sain taas toimia hääkoristeluiden parissa, mikä on erittäin mukavaa!
Näissä häissä morsiamella oli iiihania leinikkejä. No kattokaa nyt, eikö tuo oo sitten kertakaikkisen ihana?!


Peikonpähkinää, neilikkaa, ja vihreää hypericumia. Niistä koostui tämä asetelma, joka meni juhlapaikalle hääparin viereen eräälle alttarin pöydälle.


Ja itse kimppu. Tämä tuli omin varsin. Sitä oli oikeen mukava ja näppärä tehdä. En oo aikasemmin tehnyt omin varsin kimppua. Tässä kimpussa näitä valkoisia leinikkejä, arabiantähdikkiä, vihreää hypericumia, bubleurumia, eucalyptusta. 


Tässä kimppu on päässyt jo juhliin.


Hääparin pöytä.
Kimpun yksi kukka on tipahtanut vähän paikoiltaan. Leinikkejä kun valkkasin kimppuun, löysin liian paljon huonoja. Näköjään yksi kimppuun päässytkään ei kestänyt. Ja sekös suunnattomasti harmitti mua!!


Juhlapöydissä oli peikonpähkinän oksia pöydällä , ja sitten vuorotellen lumimarjan oksia maljakossa...


...ja vuoronperään neilikoita. Neilikoiden ympäri meni vanamon liekaa, ja neilikoihin oli sujautettu päälle arabiantähdikin kukkia.


Noutopöydässä oli yksinkertainen iso neilikkakimppu, jonka päällä meni hopeisessa ohuessa rautalangassa valkoisia helmiä. Ja nami, pöytä notkui kaikista ihanista herkuista. Oli suussasulavia pikkuleipiä, valkosuklaa-mustikkahyytelökakkua, ihanaista suklaista hyytelökakkua, mangokakkua ym..
Mustikkakakku, suklaakakku(näkyy kuvan vasemmassa ylälaidassa) ja pikkuleivät oli tämän taitajan käsistä.Voisinpa sukeltaa herkuttelemaan tuohon kuvaan nyt.=)


Häissä oli kiva vieraskirja. Tuollainen pyykkinaru, jonne sai ripustaa jonkin paperisen vaatteen, ja laittaa nimen ja terveiset.

Olipas ne kivat häät!

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Terassilla kesä, pihalla syksy




 Terassilla tosiaan jatkuu vielä kesä. Sinivaula on jatkanut kukintaansa runsaasti.


 Ja tuoksuhernekin on oikein intoutunut näin syksystä.


 Ai että se  onkin sitten nätti. Taitaa mennä ens kesänä myös tuoksuherneen siemeniä multaan. Pelkäsin jo, että en ehdi nähdä tän kukkivan. Pakkanen ei oo päässyt puraiseen terassilla valokatteen alla olevia kasveja, kiva!


 Pihamaalla taas syksy on tullut. Ei näitä väripilkkuja kovin paljon ole, mutta ne mitkä loistaa, loistaa toistenkin edestä. Dolgo koristeomppupuussa on kyllä aina ollut loistavat syysvärit. Heh aina, tämähän on meillä kolmatta kesää vasta.=)


 Dolgon pieniä omppuja.





 Borgovskoje omppupuussa on kaikenkaikkiaan ollut 19 omenaa! Ensimmäiseksi omppuvuodeksi ihan hyvä.=)


 Vuokko puussa oli neljä omenaa, mutta muutama olikin oikein suuri. Kivan mehukkaan makuinen.


 Ja tästä kyllä tykkään, vuorenkilpipenkki loistaa ihanan värisenä syksyisin, kun penkki on aurinkoisessa paikassa.

---

Ja sitten, siitä on jo aikaa, kun sain tunnustuksen 
kiitokset siitä! =)




Tunnustuksen säännöt ovat seuraavat:
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.

2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.

3. Kopioi Post it - lappu ja liitä se blogiisi.

4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu
vain Post it - lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat
sen eteenpäin.



Jaan tämän seuraaviin blogiin, joissa oon viime aikoina viipyillyt mielellään
ja joilla on alle 100 lukijaa:

5. Tina´s




 Haaveilen aina, että voisin useammin päivittää blogia, mutta kun lapsukaiset ovat pieniä,
niin tuntuu, että rauhaisaa aikaa saa etsimällä etsiä.=)