perjantai 15. tammikuuta 2016

Pakkasen keskeltä kuulumisia


Pieni moikkaus =)

Täällä blogin takana ollaan hengissä, vaikka päivittäminen on jäänyt..

Nimittäin tässä opiskelun ja kaiken muun touhussa aika vierähtää, enkä todella ole ottanut paineita blogin päivittämisessä. Jostain aika pitää nipistää. Jospa taas ehtisin jossain vaiheessa blogimaailmaankin. 

Tämä työ kuului yhteen koulutyöhön, jouluiseen tuoteperheeseen. 
Niin, opiskelen siis floristin ammattitutkintoon valmentavassa koulutuksessa. =)

Näin pakkasten paukkuessa tämä kuva sopii tähän päivään. =)

Itse en niin välitä näistä pakkasista. Odotan sitä auringon valoa ja lämpeneviä kelejä, huoh. Mutta koitan kipristellä pakkasten mukana. =)

maanantai 14. syyskuuta 2015

Hempeetä



Tässä olis pari hempeen väristä kimppua viime äitenpäivältä.




 Hortensia, ruusu, neilikka.



 Hiukan risuisempi kimppu, neilikasta, ruususta, krysanteemista, poimulehdestä, mustikan varvuista.


Ja pitsinen rusetti, ihanaa! Neilikkaa ja freesiaa.





maanantai 10. elokuuta 2015

Häiden kukka-asetelmia




Viime vuodelta ihanan hempeen värisiä kukka-asetelmia häihin..


 Tällaisia tuli pöytiin. Neilikkaa, kerrottua eustomaa..


Tällaiset oli kirkossa morsiusparin molemmin puolin. Asetelmat siirrettiin kirkosta myös itse juhlapaikkaa koristaan.


torstai 5. maaliskuuta 2015

Näitä kaivaten ja odotellen


Mietteet ja haaveet tulevassa kesässä. 
Viime kesäisiä kukkijoita seuraavissa kuvissa. Niitä nyt odotellen, että kuin ne kukkivat nyt tulevana kesänä.


Tämä iiihana pioni kukki ensimmäistä kertaa pihallani viime kesänä. Kun tulimme kesälomareissulta, täytyi minun rynnätä juoksujalkaa katsomaan onko se totta, että pionini ovat sillä aikaa aloittaneet kukinnan.  Tämä kaunotar on 'Alexander Fleming' .







Peurankello on vahingossa tullut kukkapenkkiini vuorenkilpien juurakoiden mukana, mutta se ei haittaa, sillä se sopii siihen penkkiin vallan mainiosti. Annan sille luvan riehaantua kunnolla. Ja valkoistakin löytyy muutama tästä penkistä, sekin saisi levittäytyä. Pitänee vissiin vähän auttaa, kun ne on niin siellä vuorenkilpien seassa.

(Osa näistä kuvista on otettu puhelimen kameralla, ja se ärsyttää näin jälkikäteen, kun ovat paljon kehnompia. Ensi kesänä täytyy kulkea oikea kamera kädessä enemmän!)


Tää ketoneilikka on laitettu siemenestä. Tää on niin ihanan värinen. Se on vaan lätkäisty pihan laitamalle, kun ei vielä ollut paikkaa oikein. Täytyy siirtää sitä näkysälle paikalle.




Saksankurjenmiekat on alkukesällä myös ihasteltavaa katsottavaa..



Upet pioniunikot!! Näitä ensi kesänä lisäääääää...


Sekä tuoksuhernettä kasvihuoneessa.. Sitäkin kyllä tahtoisin taas laittaa.

Tässä tuoksuherne ulkona, vanhan sängyn jousissa kiipeämässä.



Ja ihanat helpot liljat.. Sieltä ne taas sitten loppukesästä nousevat. Näitäkin voisi laittaa lisää..



Ja maukkaat pensas -ja kirsikkatomaatit!

Näitä ja monia muita odotellen... <3




maanantai 2. helmikuuta 2015

Arvonnan tulos!




Onni potkaisi nimimerkkiä
Heidi H!
Onnea kirjan voittajalle! =)
 Ja kirjan mukaan lähtee kolme pussukkaa siemeniä.



Tässä vielä vähän kevään odottamiseen kuvia.  Oli viime vuonna sentään jokunen 
tulppaani nousemassa...







Kuvien laatu on huono. Nyt harmittaa, kun kuljin liian vähän oikean kameran kanssa ulkona. Monesti oli vain puhelin, ja tuli sillä nappastua vaan se kuva. Pöh, ens kesänä korjaan asian!!





maanantai 19. tammikuuta 2015

Uusi vuosi ja arvonta!




Uusi vuosi, uudet kujeet ja arvonta!


Ensinnäkin, täytyy sanoa, että oli pakko ottaa taukoa blogin päivittelystä, kun se alkoi tuntumaan liian vaivalloiselta ja velvoitteelta kaikessa täydessä elämän tohinan seassa. Tosin tauko jäi aiottua pidemmäksi, huh.

Ajattelin, jotta nyt voisi olla arvonnan paikka!
Arvonnan palkintona on
hurjan mielenkiintoinen kirja:
Kierrätyspuutarha +
 jotain muuta, jota en ole vielä päättänyt. =)


" Kierrätyspuutarha esittelee suomalaisten puutarhojen kekseliäitä kierrätysideoita
ja antaa ohjeita niiden toteuttamiseen. Kierrätystarhurin pihassa rautasängystä tulee taimipeti, pyöränrenkaasta yrttien kuivatusteline ja kattotiilistä perunapenkin reunus - kirpparien ja ullakkojen pikkuaarteet ja kaikenlainen romu pääsevät sekä kaunistamaan pihaa että edistämään kasvatusta. Kirjan ideat saavat lukijan odottamaan kevättä sormet syyhyten!"

Sitä tuo kirja kyllä tekee! Sen voin sanoa, sillä itselläni on omakin tuollainen. Tykästyin kirjaan, ja mulle sattui tuppautumaan toinenkin, joten toinen kirja saa lähteä syyhyttämään jonkun toisen sormia. =)


TAI

vaihtoehtoisesti sitomani saman arvoinen kukkakimppu pääosin valitsemistani kukista
(toiveita saa esittää),
jos satut asumaan niin lähellä, että kimpun voit noutaa. =)
 (esim. jos on kulkua Oulu-Raahe välillä, niin tuosta voi nappasta mukaan sovittuna ajankohtana)



Arvonnan säännöt ovat tällä kertaa seuraavanlaiset:

- 1 arpa: kommentti ja sähköpostios.

- 2 arpaa: kommentti,  olet kirjautunut julkiseksi lukijakseni, sähköpostios.

- 3 arpaa: saavat ne, jotka ovat olleet julkisia lukijoitani jo ennen tätä arvontaa, sähköpostios.
(Haluan suosia tämän verran heitä, jotka ovat pysyneet lukijoinani,
 vaikka en ole jäätävän pitkään aikaan päivittänyt! =) )

Muista laittaa kommenttiin monellako arvalla osallistuit!

Arvontaan voi osallistua 31.1.2015 klo. 23.59 saakka

----




 Tämä niin herkullinen kerrostarjotin (Sisustus Vaniljaunelmilta hommattu) käy vaikka
kukkien tarjoiluun... ;)



Ihana ripsureuna tulppaani!



Seuraavassa postauksessa sitten edellis kesän kukkakuvia.. =)




keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Tuunausta



Huomasin tori.fi sivustolta syksyllä korituolin, josta heti ajattelin, että sitä voisi tuunailla mieleisekseen.

 Niinpä meille sitten kotiutui mutkien kautta tuollainen korituoli 10 eurolla, jossa lakka hiukan hilseili ja pinnat sojotti.
Näin sieluni silmin miltä tuoli VOISI näyttää tuunattuna. En oo oikeestaan ikään mitään tuunannut uuteen uskoon, mutta ajattelin sen jotenkuten onnistuvan. En oo ikään maalannut mitään. En oo virkannut matonkuteesta, mutta nyt oli niiden aika..

Kyllähän siinä aikansa kesti, ennen kuin tuoli sai uuden asun. Mutta on se paljon paremman näköinen noin, kuin alkuperäisessä asussaan. Ja ei muuten tullut heti! Siihen meni moooonta kuukautta, että sain aikaiseksi. Enhän edes uskaltanut aloittaa maalaushommaa, kun en ollut koskaan sellaista harrastanut. Siirsin ja siirsin hommaa aina vaan eteenpäin. Mutta kannatti kokeilla. Sain oman löhönurkkauksen. =)


Kimppuhommia on tullut tasaiseen tehtyä, viikosta toiseen. Mutta harmittavan vähän on tullut viime aikoina kuvattua niitä. Tässä ystävänpäiväkimppu.
Krysanteemi, gerbera, leinikki, leijonankita, värjättyä pajunoksaa, luutahirssiä, harsoa.

Ilma on kyllä keväinen, mutta todella tuulinen ainaki näillä seuduin! 
Lumet on sulaneet, ja mieleen alkaa putkahdella puutarhahommat...